Koko elämänsuunnitelmani perustuu siihen että haluan olla viidakossa ja biitsillä. Aina kun ajattelen millaista elämäni on kymmenen vuoden kuluttua, ja missä silloin olen, näen joko viidakon tai biitsin. Lomaviikollani isosiskoni tuli valloittamaan Nicaraguaa ja suuntasimme – minnepä muuallekaan – kuin viidakkoon ja biitsille.
Matka alkoi lentokentältä josta hurautimme Granadaan yöksi. Granada oli minulle jo tuttu kaupunki, mutta en aikaisemmin ollut erityisemmin pitänyt siitä, ja vasta nyt, kolmannella visiitillä, se näyttäytyikin mukavana kaupunkina. Ja saahan sieltä ainakin hyvää ruokaa!
Granada
Matkasuunnitelma oli joustava, ja seuraavana päivänä suunnistimme Isla Ometepelle, joka kuului minun must see-listalleni ennen Nicaraguasta lähtöä. Olin kuullut tulivuorisaaresta etukäteen paljon hehkutusta, joten odotukset olivat korkealle, mistä johtuen visiitti oli ehkä hienoinen pettymys. Emme lähteneet kiipeämään tulivuorelle, vaan vuokrasimme sen sijaan polkupyörät, ja poljimme toiselle puolelle saarta rannalle ja mineraalilähteille uimaan. Lähteillä piti olla nuorentava vaikutus ja parantaa mm. kaljuus. Paluumatkalla polkupyöräni rengas yllättäen hajosi. Eikä ollut ensimmäinen kerta vuokrapyörällä. Oikeastaan ainoa onnistunut pyöränvuokraus koko elämässäni on tapahtunut Kemijärvellä. En vuokraa enää ikinä pyörää missään, ne hajoaa kuitenkin aina. Onneksi tällä kertaa saimme kyydin avolava-auton kyydissä takaisin.
Volcan Concepción, Ometepe
Suunnittelimme matkaavamma Ometepeltä lautalla suoraan San Carlosiin, mutta lautta lähtee vain kaksi kertaa viikossa, emmekä halunneet jäädä odottelemaan, vaan palasimme Granadaan ja suuntasimme päiväksi Laguna de Apoyolle, joka on kyllä ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani Nicaraguassa. Kellimme kanooteilla järvessä ja uimme lämpimässä vedessä.
Olin jo pitkään halunnut matkustaa Rio San Juanille, ja ylipuhuin siskon viidakkoretkelle. Päätimme lentää San Carlosiin ja palata bussilla. Lentomatka oli kyllä joka sentin arvoinen, sen verran tuntui lihaksissa 8 tunnin bussimatka paluumatkalla. Mutta itsessään Rio San Juan oli ehdottomasti lomani kohokohta! San Carlosiin saavuttuamme hyppäsimme viimeiseen El Castilloon lähtevään veneeseen ja kolme tuntia myöhemmin saavuimme El Castilloon pimeyden ja laskeutuessa. Saimme varattua seuraavalle päivälle viiden tunnin viidakkoretken, ja aamun valjetessa lähdimme jykevät lainakumisaappaat jalassa Indio Maiz -luonnonpuistoon. Näimme apinoita, lintuja ja myrkkysammakoita, sekä jaguaarin tassunjäljen!
Pienkone lennätti meidät sivistyksen viimeiseen linnakkeeseen, San Carlosiin.
Viidakkojoki Rio San Juan
Seuraavana päivänä, pitkän ja piinallisen matkan jälkeen, 12 tuntia myöhemmin, saavuimme Managuaan jonne jäimme yöksi. Managuasta suuntasimme Leoniin, joka oli myös tuttu kaupunki ennaltaan, ja sinne on aina mukava palata. Kävimme myös rannalla Las Peñitasissa. Leoniin olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa mutta tiistai oli Vallankumouksen päivä, ja minun piti olla jo keskiviikkona töissä, enkä uskaltanut jättää sen varaan että tiistaina pääsisi Matagalpaan bussiliikenteen vähyydestä johtuen, joten lähdimme Leonista jo maanantaina.
Lomaviikkoon kuului aivan liikaa matkustamista paikasta toiseen jotta se olisi ollut varsinaista lepäämistä, mutta pääsinpä Ometepelle ja Rio San Juanille. Viidakossa ja biitsillä oli mukava olla, mutta olipa kyllä mukava palata kotiin, Matagalpaan.
